Teksti: Mika Meskanen Valokuvat: Wendy Liu ja arkistolähteet
Julkaistu Sauna-lehdessä 4/2020
Koko tilanteessa on jotain fantastisen satunnaista, mutta itsestäänselvää vääjäämättömyyttä. Suomen Olympiakomitean, Urheilumuseon ja Lontoon suurlähetystön kautta kiertäneiden sähköpostien lähtöpiste on lähellä. Olemme jo ohittaneet useamman jalkapallo- ja maahockeykentän Aylesfordin pikkukaupungissa Kentin kreivikunnassa. Ylitän kivisiltaa pitkin pienen puron. Oikealla on vanha pyökki. Syksyn lehdet peittävät nurmikon, jonka poikki kulkee laatoitettu polku puurakennukselle, josta kaikki suomalaiset tunnistavat kaikuja sodanjälkeisistä rintamamiestaloista ja kansakoulurakennuksista.
Rakennuksen kylkeen ruuvatussa plakaatissa on siniristilippu, olympiarenkaat ja teksti: ”Finnish Sauna Bath, XIV Olympiad, London 1948”. Kolme jo harmaantunutta herrasmiestä on ottamassa meitä vastaan. Yksi, puheenjohtaja toki, on pukeutunut tweediin – tätä vierailua on selvästi odotettu.
Itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä urheilumenestys ja sauna olivat samaa tarinaa. Olympiakomitea järjesteli, usein hyvinkin työläästi, saunoja urheilijoiden käyttöön kisakyliin ympäri maailmaa. Suomen Urheilumuson erikoistutkija Vesa Tikanderin mukaan ensimmäinen sauna vietiin Pariisiin 1924. Sen nimeen ”kunnossaolosalaisuutena” vannoi myös Paavo Nurmi, joka voitti kuuluisat viisi kultamitalia, samalla kun helleaallossa ”pyörtyilivät eteläistenkin maiden miehet kuin kananpojat”.
Amsterdamin kesäkisoissa 1928 majoituttiin ja saunottiin matkustajahöyrylaiva S/S Oihonnassa. Los Angelesissa lamavuonna 1932 saunominen jäi ilmeisesti väliin, mutta Berliiniin vuonna 1936 olympiasauna teki kuitenkin suuren paluun – päätyen Leni Riefenstahlin ikuistamana Olympia-elokuvan filmikeloille. Historian myllerryksistä tämä sauna ei kuitenkaan selvinnyt. Emme myöskään tiedä, mitä Pariisin 1924 saunalle tapahtui. Talviolympialaisiin niitä ei ainakaan alkuaikoina rakennettu. On siis mahdollista, että tämä Lontoon 1948 kisakylän sauna on vanhin tähän päivään selviytynyt olympiasauna.
Onko siis lähihistorian ehkä huikein saunalöytö itse asiassa Englannissa?
Aylesfordin elinkeinoelämää hallitsivat pitkään Albert Reedin paperitehtaat, jotka olivat jonkin aikaa lajissaan Euroopan suurimmat. Sanomalehtipaperin tuotantoon tarvittiin selluloosaa ja sitähän sai sodan jälkeen jälleen Suomesta. Tehtaan johtaja, yksikätinen everstiluutnantti Clifford Sheldon oli kova urheilumies, samoin jalkapallomesenaattina tunnettu Yhtyneiden Paperitehtaiden Juuso Walden, joka jo 30-luvulla asui ja opetteli herrasmiesten tavoille Lontoossa. Sheldonin ja Waldenin ystävyydestä ja kaupanteosta saivat vauhtia olympia- ja sauna-aatteet sekä molempien innostus työpaikkaurheilun edistämiseen. Waldenin aikana Yhtyneet käyttikin kaksi prosenttia liikevaihdostaan sosiaalisen toiminnan kehittämiseen. Kaikille näille aatteille vuoden 1948 olympialaiset olivat katalyytti.
Kirjeenvaihtaja, sittemmin Kotilieden päätoimittaja, Eila Jokela kuvaili olympiakylän saunatohinaa Suomen Kuvalehdessä 31/1948 seuraavasti:
– Leirillä on yksi suuri ihme: suomalainen sauna. Insinööri Antero Salonen on kymmenen päivän aikana pystyttänyt englantilaisten rakennusmiesten kanssa Puutalo Oy:n valmistaman saunan (Tätä kirjoitettaessa siellä taidetaan lyödä viimeisiä nauloja). Intian pojat käyvät työkseen kummaa ihmettelemässä. Samoin argentiinalaiset ja uusseelantilaiset. Meksikolaiset ovat kuulleet saunasta. Mutta eivät voineet kuvitella, että Suomen pojilla pitää talokin olla matkalaukussaan. Että yli sadan asteen lämpö? Propagandaa, siellähän ihminen kuolisi! Ja että paljasta pintaa hakataan kaikennäköisillä pensailla? Ei tule mitään! Kummia miehiä ne suomalaiset. Onko Nurmi ollut saunassa? Ja Heinokin!
Olympiasaunan merkityksestä ja tulevaisuudestakin Jokelalla oli jo tuolloin tarkka tieto ja näkemys:
– Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö meidän poikiemme saunasta kehity olympiakylän suuri sensaatio. Varmaa lienee sekin, että suomalainen sauna valloittaa jälleen lisää alaa. Tämä sauna on jo myyty englantilaiselle paperiyhtiölle. Kisojen jälkeen se puretaan ja siirretään Kentiin, paperiyhtiön urheilujoukkueen käyttöön.
Runsas pojittelu ja miehittely Jokelan reportaasissa johtuu siitä, että Richmond Parkin olympiakasarmissa asuivat vain miehet. Naiset majoitettiin korkeakoulujen kaupunkikampuksille. Jokelan mielestä pitikin heti ”järjestää saunailta Lontoon suurimpien naislehtien päätoimittajille, ’mitkä ladyt tunnen’.”
Olympiahumun laskeuduttua ja Suomen joukkueen palattua kotiin 20 mitalia rikkaampana, kisakylän sauna siirrettiin 40 mailia itään, Reedin tehtaiden urheilupuistoon. Avajaisiin saapuivat myös Walden, sekä suurlähettiläs, ministeri Eero A. Wuori puolisoineen.
Samalla jatkuivat Reedin ja Yhtyneiden Paperitehtaiden vuotuiset urheilukilpailut. Vesa Tikanderin mukaan yhtiöt isännöivät toisiaan vuorotellen joka toinen vuosi. Suomalaiset Myllykoskella ja Valkeakoskella. Lajit olivat keskimatkojen juoksu, maastojuoksu ja jalkapallo. Maaottelut jatkuivat aina vuoteen 1962 saakka ja olivat paikallisia merkkitapauksia, joissa ei saunailloissa tarvinnut löylyä säästellä.